Pesä

Aamuvarhaisella ovet avautuvat
ja minä olen valmis
Hiljalleen sisään astelee epävarma joukko
Kukaan ei tunne toista
Eikä välitäkään

Ulkovaatteet
Kirjat
Vesipullot
Banaanit
Muistiinpanovälineet
Puhelin (äänettömäksi)
Kaikista näistä he muodostavat itselleen pesän
turvallisen saarekkeen jonka suojissa katsoa tulevaisuuteen
Ja aloittavat

Yksi syventyy kirjoihinsa tunnin
Toinen kaksi
Kolmas palaa vielä lounaan jälkeen takaisin
Kovin vakavaa tämä kaikki on
Hiljaista

Ei niistä yksikään tiedä tulevaisuudestaan muuta
kuin että pian luettu koetellaan
ja sitten pitää tietää
tai odottaa taas vuosi
Avoimessa
Pätkätyössä
Tai sitten Jotain Ihan Muuta, kiitos

Pieniä asioita (joita kokeilla)

Kävele.
Pysähdy ja katsele ympäristöä.
Hengitä.
Hengitä syvään. Keskity siihen, miten henki kulkee. Jatka muutama kerta, minuutti, kaksi.
Luksustele. Osta kaupan lämmintiskiltä jotain hyvää. Vaikka mustaa makkaraa.
Käy kirjastossa.
Kiipeä rappuset joita et ennen ole huomannut.
Kysy lapselta, mitä hän haluaa tehdä. Mene hänen kanssaan ja koe maailma, josta et ole nähnyt prosenttiakaan.

Esineiden siirtelyä

Siivoaminen. Sitä vihaa ja sitä rakastaa. Kuten monet muutkin muka vaikealta tuntuvat asiat, on se voittopuolisesti ensimmäistä. Ennen kuin siihen ryhtyy. Sopivan flown ansiosta itse kokemus menee yleensä leppoisissa merkeissä. Sitten voikin nauttia kätensä jäljestä - tai oikeastaan sen puuttumisesta. Kun se sormilla muhrattu kananrasva tuli vihdoin poistettua keittiön työtasolta.

Siivoaminen on myös yksi niistä arkipäiväisistä toiminnoista, joissa siirtelemme esineitä. Arkitoimintojen lisäksi monet harrastukset ovat esineiden siirtelyä. Jalkapallo on varmasti yksi suosituimmista. Suomalaiseen makuun tosin sopii paremmin harrastus, jossa esinettä siirrellään esineellä, ensin paksusti esineisiin pukeutuen. Voi jää-kääk-kiakko.

Monet tekevät työkseenkin esineiden siirtelyä. Myös allekirjoittanut vielä hetki siirteli hienojalostettua selluloosamassaa ensin hyllyihin kahdessa erässä ja sitten kuluttajille lukittujen ovien lävitse luukusta työntelemällä. Tarkoitus ei ole briljeerata postinkantoa, joka nykymitassaan on ihmisiä rikkovaa työtä. Haluan vain kiinnittää huomiota siihen, miten hienoin, poliittisin sanakääntein mikä tahansa esineiden siirtely voidaan saada kuullostamaan nerokkaalta.

Kuten vaikkapa tämä käytännön pakon sanelema siirtely. Useat meistä siirtävät isoa metallilaatikkoesinettä, joka liikkuu neljän kumi-/metalliesineen päällä, joka päivä. Samalla kiroilemme kun muut eivät osaa siirtää esineitään oikein ja jonotamme oman esineemme vankina, muiden esineitä joko vihaten tai kadehtien. Monet rakastavat tätä esinettää enemmän kuin perhettään (vaikka eivät sitä myönnä edes itselleen) ja pitävät sen tiptop -kunnossa. Herääkin kysymys, että onko esinettä helpompi rakastaa kuin ihmistä, koska aina voi kuvitella sen vastaavan rakkauteen, miksei vihaankin, samalla kylmällä hiljaisuudella?

Täytyykö niitä esineitä sitten siirrellä niin paljon? Ja miksi? Vai onko peräti niin että siirtelyketjut pitäisi miettiä ihan uusiksi? Kuinka paljon esimerkiksi ruokatavaroita menee hukkaan, koska siirtely on tehotonta tai ei kannattavaa? Jos ruokaa siirreltäisiin samalla tehokkuudella kuin aseita, niin me kaikki olisimme ähkyssä.

Taas käy niin että on keskeytettävä koska, aivan niin, on mentävä siirtelemään esineitä. Tällä kertaa pöydältä tiskikoneeseen.

Siirrelkää rakkaudella!

Yksinäisyys

En ole yksinäinen. En sitten millään tavalla.

Rakkaitani näen joka päivä. Vaimon ja pojan kanssa, puhutaan, puuhataan ja puhistaan. Pojan kanssa käydään perjantaisin leikkipuistossa, jossa tapaan sekä aikuisia että lapsia. Roolipeliharrastuksen myötä pääsen juttelemaan aikuisten kanssa ihan aikuisten juttuja, velhoilua ja semmosta. Kavereitakin tapaan vaikka vähemmänlaisesti nykyään - ainakaan fyysisesti. Facebook ja IRC, onneksi olette olemassa.

Mutta silti tunnen itseni yksinäiseksi. Aika usein.

Huomaan yksinäisyyteni nimenomaan ihmisiä kohdatessani. Lääkärille tai satunnaiselle leikkipuistotuttavuudelle tulee kerrottua juurta jaksain kaikki kuulumiset. Puheen tulva on loputon, olen usein kärsimätön kuuntelemaan toista koska mulla hei! Mulla on asiaa! Ja se kaikki asia kumpuaa yksinolon tunteesta. Kuunnelkaa minua!

Varmaan on joku murrosjuttu tämäkin. Pitää käsitellä se ja eteen päin mennä sitten.

No. Seuraavan kerran kun nähdään, niin katsotaanpa kuinka innokaasti teille puhunkaan. Syvällsempikin analyysi olisi toki paikoillaan mutta nyt tältä yksinäiseltä loppuu aika kesken. Koska pitää mennä lattialle laulamaan ISOhämä-hämä-häkkiä pojalle.

On tää elämä kummiski hianoo sitte.

Omaperäisyys

Facebookissa käytiin keskustelu. Sen perusteella sain nimikkeen "omaperäinen", josta heti ylpistyin. Tarkemmin asiaa mietittyäni aloin kuitenkin epäillä oliko syytä sittenkään ottaa kukka rintaan tästä asiasta.

Omaperäinen on kummallinen sana. Kyseinen sana on samaa sukua kuin kuin ilmaisu: "...tämä on vain minun mielipiteeni", aivan kuin sanojalla voisi olla mitään muuta.

Mitä ihminen siis voisi olla muuta kuin omaperäinen? Toisperäinen? Kuullostaa siltä kuin olisi lainannut jonkun istumalihakset omaan käyttöönsä - mitenhän moinen muuten mahtaisi onnistua? Muuperäinen? Itseperäinen?

Jos perse-vertaukset jätetään sikseen niin omaperäinen -sanasta kuoriutuu olettamus ihmisen poikkeavuudesta. Kontekstista riippuen sillä tarkoitetaan joko hyvää tahi pahaa. Minuun kohdistunut omaperäisyys oli kiittelevää ja ylistävää, onneksi. Silti sanan käyttötarkoitus on hatara. Sillä eikö kuka tahansa täytä omaperäisyyden kriteerit? Ja ne voi kuka tahansa toinen huomata joka onnekseen kyseisen yksilön kanssa on tekemisissä? Saattaapi toki olla että siihen menee aikaa, toisilla omaperäisyys on aivan pinnassa ja toisilla vastaavasti hippasen syvemmällä. Silloinpa sanan kaksijakoisuus tuleekin vahvasti esille, kun kahvitauolla tätä sanaa käyttää; oliko nyt hyvässä vai pahassa sanottu meidän helpdesk -Jarmosta tämä?

Musta ja valkoinen

Istutaan ruokapöydässä, poika ja minä. Poika juo valkoista, minä mustaa. Pohdin siinä sitten että kumpi on terveellisempää - tai edes vähemmän haitallista.

Aloitetaan kolajuomilla. Eihän niissä ole mitään ihmiselle tarpeellista. Sokeria saa muualtakin. Tai aspartaamia. Silti musta uute on minullekin lähes päivittäinen nautintoaine. Vaikkakin olen huomannut että liikunnan myötä myös limsan himo on enimmäkseen taittunut. Hyvä niin, sillä painoa alkoi olla aivan liiaksi. Tiedän että suurin osa painonnoususta johtui sokerin syönnistä ja juonnista. Musta siis pitäisi pitää juhlajuomana ettei kaltoin käy.

Maito onkin sitten kinkkisempi juttu. D-vitamiini on siihen lisätty. Kalsiumia saa muualtakin. Kaikenl lisäksi se saa monen vatsat aivan sekaisin. Itse pystyn kahvimaitona ja ruuanlaitossa käyttämään rasvaista luomumaitoa. Mutta yksi juotu lasillinen valkoista onkin sitten takuuvarma ulostuslääke. Pojalla ei ole moisia ongelmia, ei ainakaan vielä.

Pätevämpään argumentointiin tarvittaisiin tutkimusmateriaalia, joten jätän tämän nyt tähän.

Elämys

"Bussi kyytii"
"Mennäänkö bussin kyytiin?"
"Jooh!"

Tällaisen yksinkertaisen keskustelun kävin pojan kanssa lekurista tullessa. Ipana oli aivan pähkinöinä päästessään bussin kyytiin, sitä kun tapahtuu suhteellisen harvoin. Bussikyydin jälkeen mentiin katselemaan metrojunia, jännää oli sekin

Aloin siinä sitten päässäni kieritellä "elämys" sanaa. Että mitä se itse kullekin merkitsee. Poikaa vähän vanhemmalle lapselle se saattaisi merkitä huvipuistoa. Kouluikäiselle uutta tietokonepeliä. Teinille salakännejä, keskimahaistuneelle miehelle uutta autoa. Kaavana tuntuu olevan se, että panokset iän myötä vaan kovenee - tai näin ainakin mainosmaailma meille uskottelee. Vanha koukuttamisen kaava: tarvitaan yhä isompia ja isompia annoksia tarpeen tyydyttämiseksi. Mitä sitten tapahtuu, kun tarkkuuskivääreillä suoritettava ihmisjahti Välimerelläkään ei enää riitä?

Minä en tiedä. Sillä välin meille riittää se bussikyyti.